Mäntylän hunaja on 2020 perustettu yritys. Mehiläistarhamme sijaitsevat metsän reunassa Hämeenlinnan Pirttikoskella, jossa myös itse yrittäjä, Teija, perheineen asuu. Tarhapaikkoja on myös myös Akaassa, Urjalassa ja Lempäälässä.
Mehiläishoito alkoi kiinnostuksesta pölyttäjiin ja huolestumisesta niiden katoamiseen. Tämä asia kiinnosti niin paljon Teijaa, että hän hakeutui mehiläistenhoitokurssille ja kurssin aikana hankki ensimmäiset 2 mehiläispesää. Teija opiskeli työn ohessa mehiläistarhaajan ammattitutkinnon ja valmistui elokuussa 2021. Pesämäärä lisääntyy pikkuhiljaa toisista pesistä jakamalla.
Perheestä on iso apu ja tuki yrityksen pyörittämisessä. Arvostamme täällä asuessa luontoa ja sen puhtautta sekä metsän antimia. Mehiläisten kanssa mikään päivä ei ole samanlainen ja juuri se tekee mehiläistarhauksesta kiehtovaa. Mehiläiset hakevat meden pääsääntöisesti luonnossa kasvavista kukista, se takaa puhtaan metsähunajan sekä samalla luonnonkasvien ja marjojen pölytyksen. Mehiläisemme asuvat puusta valmistetuissa pesissä. Suurin osa pesäkalustosta on rakennettu tai kunnostettu itse. Koska tarhaamme pienimuotoisesti, jokainen mehiläispesä on meille ainutlaatuinen yksilö. Hunajamme on juuri sellaista millaiseksi mehiläiset ovat sen tehneet.
Lisäksi teemme omasta hunajasta mm. hunajasaippuaa sekä saunahunajaa ja tarjoamme lähialueille pölytyspalvelua.
-
Hunajasaippua ja frotee-pyyhe15,00 €
-
Pehmeä hunaja 500g8,00 €
-
Juokseva hunaja 300g6,00 €